Viikonloppuna vielä huilailin lääkkeen tuomaa väsymystä, mutta eilen äippä sanoi että on kuulemma huomaavinaan minussa jo piristymisen merkkejä. Joo, no ehkäpä se on oikeassa, kyllä juostiin Toivon kanssa peräkanaa. Minulla on myös uusi reitti keksittynä; olkkarin sohvalta, raapimispuun kautta kenkäkaapin päälle, josta hyppy oviaukosta makkarin lipaston päälle, josta toisen raapimispuun kautta ikkunanalaudalle ja siitä päätepisteena nojatuoli. Jos ei röntgenkuvista tietäisi ei välttämättä uskoisi minulla minkäänlaista spondyloosivikaa olevankaan (ainakaan näiden spurttien aikaan..)
Luettiin myös kirja, jonka äippä nouti kirjastosta varauksesta: Arvon kissa on Heli Mäenpään kirjoittama kirja jossa kerrotaan suomalaisista rescue kissoista 21 tositarinan kautta. Kyllä meillä tuli monen monta kertaa suru puseroon vaikka saatiin kirjassa lukea onnellisiakin loppuja ja hienoja selviytymistarinoita. Kirjassa on upea kuvitus ja kerronta tempaa mukaansa rankasta aiheesta huolimatta. Kirjan lukemisen jälkeen äippä mietti, että milloinkohan kodittomien kissojen ruokakeräys järjestetään meidän kaupassa, joka perinteisesti aina joulun alla.
Kumpa jokainen kissa saisi oman rakastavan ja huolehtivan kodin, niinkuin tämä kansikuvassa oleva Iso-Allan kisukin lopulta sai.
Kirjan kuuntelu rupesi makoisasti ramasuttamaan, joten otettin torkut Inton kanssa.
Ja Into kun kyllästyi seuraani niin päätin vaihtaa omaan pesääni sängyn päälle nukkumaan.
Mukavaa alkanutta uutta viikkoa! Toivottaa: Taavi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.