Tänään oli odotettu päivä, kun Toivon patin poisto leikkauksesta tuli kuluneeksi kaksi viikkoa ja oli aika poistattaa tikit. Samalle kerralle oli varattu Taaville terveystarkastus ja verikokeet sekä molemmille rokotukset. 

tikit10.jpg


tikit6.jpg


Haava parani hyvää tahtia taas viikon mittaan..(ensimmäisen viikon jälkeen näytti tältä)

tikit.jpg


Saimme myös soiton patologin lausunnosta..Joka positiivista luettavaa.

tikit9.jpg


Odottelimme vuoroamme. Taavi olisi ollut jo lähdössä syömään kun aamu oli hyvin piiiitkä paastosta johtuen. Kippoon ei siltikään ilmaantunut mitään, vaikka kaikki temput tuli tehtyä.

tikit5.jpg


Taavin terveystarkastus, verikokeet ja rokotus oli ensimmäiseksi suunnitelmissa. No herra olikin toista mieltä verikokeiden suhteen, joten pyllyyn pistettiin ikävä piikki, ja kohta rupesi nukuttamaan. 

tikit2.jpg


Punnituskin tehtiin nukkumatin aikaan...

tikit4.jpg


Ja verikokeet saatiin otettua, joissa ei mitään hälyyttävää. Hammaskivenpoisto olisi seuraavaksi suunnitelmissa.

verikokeet.jpg


Toivon vuorolla poistettiin tikit, joka onnistui hyvin, mutta haavan nuoleminen alkoi heti joten vielä joutuu herra pitämään kauluria muutaman päivän, että tikkienreijätkin kunnolla umpeutuu.

tikit3.jpg

Ja keväälle tulisi Toivolle ajankohtaiseksi poistaa hammaskiveä.


Nyt meitä on aikalailla väsyttänyt, kun on ollut aktiivinen päivä. Rankkaa tuo terveydestä huolehtiminen. -Taavi&Toivo-

tikit1.jpg

Mukavaa viikonloppua!