Viime viikolla oli Intolle varattu eläinlääkäriaika vähän laajempia tutkimuksia varten. Ja lisäksi samalla käynnillä tehtiin hammaskivenpoisto ja otettiin suun röntgenkuvat. Heti alkuun Into kävi vaa´alla painon ollessa 28,7kg.

Äippä täytti minusta esitietolomakkeen ja tässä odotellaan koska eläinlääkäri tulee minua tutkimaan.

klinikka6.jpg

Oltiin saatu kouluttajalta neuvoksi hakeutua Inton kanssa kipukartoitukseen ja sen jälkeen eläinlääkäri oli erityisesti sitä mieltä että olisi tarpeellista kuvata lonkkia ja selkää. Into kun pyrki tutkimuksen ajan istuskelemaan eikä ollut halukas lonkkien tutkimiseen. 

Tutkimusten jälkeen uni tuli nopeasti ja päästiiin aloittamaan kuvaukset ja hammaskivenpoisto. Isäntäväki postui täksi ajaksi omille asioilleen, ja saimme eläinlääkäristä viestin kun olisi valmista ja pääsisimme herraa hakemaan.

klinikka1.jpg


Hampaat ja hammasröntgen oli kutakuinkin ok. Jatkossa hampaita pitäisi pestä aktiivisesti kotona ja käydä vuosittain hammastarkastuksessa.

klinikka3.jpg


Selän ja lonkan kuvauksista saatiinkin sitten harmittavia tuloksia. Kuvissa havaittiin matalat lonkkamaljat sekä lieviä nivelrikkomuutoksia. Lisäksi spondyloosimuutos ristiluun ja ensimmäisen häntänikaman välillä. 

Tehdyt toimenpiteet ja diagnoosit. Närästys on Intolla todettu jo aiemmin, eikä siis ollut näissä tutkimuksissa mukana.

klinikka4.jpg


Kotimatka meni tokkurassa.

klinikka.jpg


Ja unet maistuivat vielä kotosalla iltaan asti.

klinikka5.jpg


Kotiin haetut lääkkeet. Nämä on nyt aloitettu ja seuraillaan miten tehoaa ja tuleeko haittoja. Onko tuo Neurontin jollekulle tuttu lääke?

Löydökset harmittaa kovasti, Into täyttää kesällä vasta kuusi vuotta, mutta se on hyvä että olimme ajoissa liikkeellä ja voimme nyt huomioida arjen toiminnoissa löydökset paremmin ja lääkitä kipua. Seurantakäynti pitää varailla 1-2 kuukauden päähän jossa katsotaan lääkkeiden vastetta ja otetaan verikokeet. Painoa pitäisi myös hiljalleen pudottaa muutama kilo, jotta nivelille olisi mahdollisimman vähän ylimääräistä kuormitusta. 

into%20l%C3%A4%C3%A4kkeet.jpg

Tälläisiä uutisia täältä. 

Rauhaisaa sunnuntaita. Kaunis auringonpaiste.