Yritän ostaa paikallisia tuotteita, jos vain mahdollista..eilen ostin kananmunia ja maitoa, ja usein tulee leipää ostettua paikallisilta leipomoilta..kalaa myöskin kalanmyyjiltä kaupan edestä, ja ihania juustoja täältä löytyy myös. Hinnat ovat tietysti hieman kalliimpia, kun halvimmillaan voisi ostaa, mutta tämä tuntuu jotenkin tärkeältä. Ostamani kananmunat ovat aina vapaan kananmunia, siitä en tingi. Lihansyönnin lopettamista olen harkinnut ja yrittänyt monta kertaa eettisistä syistä, mutta on se vaan aika hyvää, etenkin kesäaikaan kunnon grillattu pihvi. On siis vielä pitkä matka, mutta jossain valinnoissa pystyn jo toimimaan niin kun itse parhaaksi koen..kaikki lähtee siis itsestä, ja omista valinnoista..Tavoite olisi elää täysin vegaanina, jotta en söisi mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuottaita, tai käyttäisi eläintenriistoon perustuvia palveluita.

maitomaa-normal.jpg

 

Olen ollut mukana eläinsuojeluyhdistysten toiminnasta, jakamassa tietoutta tapahtumissa, sekä siivoamassa eläintiloja vapaaehtoisena. Tällä hetkellä lähin toimiva yhdistys on liian kaukana, mutta olen ollut yhteydessä paikalliseen jaostoon jotta saataisi aktiivista toimintaa lisää, jotain täälläpäin jo järjestetäänkin, mm. keväällä oli kissojen "pallit pois"-tapahtuma..=) Tämänkin auttamisen koen hyvin tärkeänä. Kohta on taas eläinten viikko, 4.-10.10.

WP_20140916_001-normal.jpg

 

Eilen piipahdin kirjastossa, ja taas oli muutama uusi kirja ilmestynyt eläinhyllylle. Kissan kanssa kirjassa on mahtavia ja lämminhenkisiä tarinoita ihmisten- ja kissojen suhteista. Karvaterapiaa käsittelee ihmisten ja eläinten yhdessä tekemää tärkeää työtä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

DSC_0088-normal.jpg

 

Tänään postinkantaja toi taas ihanan kortin, kissakortin tervehdyksenä Costa del Solista, Espanjasta. Ihanat ystäväni usein lähettävät kissa-aiheisia kortteja, kun tietävät että niin niistä pidän..♥

kortti-normal.jpg

Edellinen kortti tuli myös Espanjasta..

kortti1-normal.jpg

 

Torsku täällä nautiskee olosta, mukavaa tiistaita!

DSC_0105-normal.jpg