Pistäydyttiin viime lauantaina Kuopiossa kissanäyttelyissä. Paikka oli mielestäni nyt mukava, kun kyseessä oli Musti ja mirri areena Väliköntiellä. Eli yläkerrassa Mustin ja mirrin myymälä ja alhaalla areena jossa järjestetään kaikenlaista toimintaa. Nyt sitten siis kissanäytteytilana. En ollut aikaisemmin täällä käynyt näyttelyssä. Kiertelin taas kisut, tapasin ystävät, seurasin hetken arvosteluja ja tietysti tein myös ostoksia. 

kissa.jpg


Olen jo useammassa näyttelyssä ihastellut tämän rouvan käsityönä tekemiä kisuja. Kisut ovat neulahuovutettu Suomenlampaan villasta ja istuvat suomalaisen puun oksalla. Vaihtoehtoja oli niin paljon kun jokainen on oma yksilönsä. Myöskin oli jouluisia ihanuuksia. Päädyin kuitenkin ostamaan tämän kaverin, sillä mukava pitää esillä vuoden ajasta riippumatta. Kisut myöskin nimetty ja tämä meille muuttanut kaveri on siis Villikko. Löysi paikan tuvasta, ja seurailee siinä niemennokan elämänmenoa. Ihana olisi myös tuliaisena tai lahjana kissanystävälle..itse ainakin tykkäisin!

kakku2.jpg


Mukavaa keskiviikkoa!