No niin...tänä aamuna vietiin Torsku sitten suunnitellulle korvan puhdistus reissulle. Ensin punnittiin, tasan 8kg..Lääkäri ja hoitaja olivat ihmeissään, ettei ihan hetkeeen ole näin isoa kissaa käynyt, tai ainakaan sellaista, jota ei pitäisi pistää dieetille..=) Torsku sai paljon kehuja osakseen. Myös tunnistussiru löytyi niskasta. Lääkäri kuunteli sydämen, katsoin hampaat, silmät, korvat, ja sitten laitettiin "unten maille" piikki. Lähdettiin siinä välissä hoitamaan muita asioita..

Jännittyneinä menimme toipilasta hakemaan puolen päivän jälkeen..Korvat oli siis huuhdeltu ja tähystetty. Eikä niistä löytynyt mitään rakenteellisia muutoksia tai mikrobiologisia löydöksiä. Tästä uutisesta voimme olla siis helpottuneita. Mutta mistä tämä sitten johtuu...on kuulemma äärimmäisen harvinasita kissoilla..(?). Nyt sitten korvat ovat siis kunnolla huuhdeltu ja täysin puhtaat, ja jatkona putsaamme kotona Torskulle erikseen valmistetulla korvan putsausaineella, jossa hieman kortisonia mukana...katsotaan taas kaksi viikkoa eteenpäin ja sitten yhteys jos jotain uutta(tai samaa..) rupeaa ilmenemään..Voi kun menisi nyt ohi...Olin muuten tosi tyytyväinen tähän ystäväni suosittelemaan eläinlääkäriin, Kiitos Arja♥

Torsku olikin jo heräillyt kun kävimme hakemassa...mutta vielä tokkurassa toimme kotiin...nyt kuitenkin annoin jo muutamia raksuja, ja kävihän tuo jo pissallakin..joten hyvin täällä ollaan heräilty..

4.jpg

 

3.jpg

 

Muu porukka ottaakin sitten rennosti..

DSC_0135.jpg

 

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!